NuoliETUSIVU

NuoliUUTISET

NuoliKOIRAT

NuoliKAADOT

NuoliHIRVIHAUKKUMESTARUUS

NuoliVIDEOT JA ESITYKSET

NuoliPENNUT

NuoliKUVAGALLERIA

NuoliTAIPPARIN LÄPÄISSEET

NuoliKOESÄÄNTÖJÄ

NuoliPRESS

NuoliVIIHDE

NuoliVIERASKIRJA

NuoliMETSÄSTYSMATKAT

NuoliLINKKILISTA

NuoliIN ENGLISH

NuoliVUOLASVIRTA

 

 

Ensimmäinen karhuni 

Kertojana Piisi

On vielä ihan pimeää, kun majaan syttyvät valot ja puhelimet alkavat soida. – Ihme väkeä, ei anna pienen koiran edes nukkua rauhassa yöllä, mietin ja yritän saada uudelleen unen päästä kiinni.  –Piisi, alahan tulla, kuuluu Mikon ääni. Kun käännän päätäni, huomaan Mikon mettävarusteissa, oranssi liivi kädessä. – Ei hitsi, mettääkö tässä ollaankin menossa! Se muuttaa asian. Isäntää ei vaan näy vielä missään, se taitaa olla jäänyt kotiin nukkumaan.

Mikko pukee tottuneesti mettävarusteet päälleni ja avaa auton oven. Mie olen hetkessä pehmeällä takapenkillä torkkumassa, sillä aina kannattaa levätä, kun voi. Kapealla tiellä tulee isäntäkin vastaan, mutta en viitsi edes nostaa päätäni. Mikko on kiltti mies, joka pitää koirista ja karhuista. Sitä paitsi kyyti on paljon tasaisempaa kuin Nissanin koiraosastossa ikinä.

Sitten auto pysähtyy ja Mikko avaa oven. Venyttelen ja vedän pitkän henkäyksen aamunraikasta ilmaa. Hiljainen tihkusade ja kevyt tuuli tuo toistaan ihanampia tuoksuja nenääni. – No, Piisi, etihän jälki! Missäs se karhu on? kehottaa Mikko. Lähdemme hiljalleen kävelemään pellon laitaa. Yhtäkkiä jännittävä tuoksu seisauttaa miut. – Tässä on ihan selvästi nallen haju. Harvinainen tuoksu, josta ei voi erehtyä. Mie yritän vetää Mikkoa perässäni, mutta uskokaa tai älkää, liki satakiloinen mies ei ihan helposti liiku, vaikka sitä miten kovasti kiskoo. – Päästä miut irti tai tule perässä! Nyt on ihan pakko mennä. Onneksi Mikko kyllästyy pian kiskomiseeni päästää linkun auki.

Häviän hetkessä mettään. Mie juoksen pitkin jälkeä, joka tuoksuu yhä voimakkaammin. Kuusen alla häivähtää tumma möykky, joka liikahtaa. – Nalle! huudan. – Huomenta, Nalle!

Nalle ei näytä erityisen ilahtuneelta miun tulosta. Joko se on syönyt jotain sopimatonta tai sitten on vaan muuten äreällä tuulella aamutuimaan. Yritän varovasti kysellä aamun kuulumisia, mutta Nalle ei pahemmin vastaile. Itse asiassa se alkaa jonkin ajan päästä näyttää varsin kyllästyneeltä ja pompahtelee tiehensä. Koska metässä on ikävä haukkua yksin, päätän seurata Nallea, vaikka se ei totisesti valitsekaan niitä helpoimpia reittejä. Mie ihmettelen kovasti, mikä hinku sillä on kulkea paikoista, joissa pieni koira joutuu pinnistelemään ihan äärirajoilla. Metästä varmasti löytyisi sileämpääkin maastoa aamulenkkiä varten. 

Välillä Nalle pysähtyy vaapukkapusikkoon ja nappaa pari marjaa suuhunsa. Sitten se taas jatkaa matkaansa, vaikka mie yritän houkutella sitä pysähtymään ihan kunnolla. – Mihin ihmeeseen myö ollaan menossa? Mutta Nalle ei kommentoi, jatkaa vaan matkaansa Savon suuntaan. Maakunnan raja ylittyy ja Nalle hiljentää vauhtiaan. Kuulen välillä autojen ääniä ja ihmettelen, eikö ketään tosiaankaan kiinnosta, mitä myö Nallen kanssa puuhaillaan. Sitten Nalle pyörähtää taas itää kohti ja matka jatkuu.

Nalle köpöttelee suonotkoon, jossa koiran tassut eivät tosiaankaan pysy kuivina. Vettä on paikoin ihan kaulaan asti. – Onneksi mie opettelin viikko sitten uimaan kunnolla, mietin loikkiessani mättäältä toiselle. Aamulenkki on sujunut rattoisasti, miun häntä vaan alkaa hiljalleen rasittua, kun sillä pitää antaa tahtia haukulle. Sitten suon laidassa vilahtaa oranssi liivi. – Kas, Jeppe sentään on kuullut haukkuni, ilahdun. Kun käännän pään takaisin Nallen suuntaan, se onkin jo ehtinyt livahtaa näkymättömiin. – Helkkari, kuurupiiloako se taas alkoi leikkimään! Suo hävittää hajua tehokkaasti ja kestää vähän aikaa ennen kuin mie löydän taas Nallen uudelleen.

Jeppekin tulee miun viereen ja alamme yhdessä torua Nallea katoamistempusta. Nalle ei ilmeisestikään kestä kovaäänistä arvostelua pitkään, vaan kimpaantuu meille ja päättää karistaa meidät kannoiltaan. Se lähtee rivakasti Savon suuntaan. Mutta pikavihaisuus kostautuu pian, kun kuuluu laukaus ja toinenkin. Syöksymme Nallen perässä vaapukkatureikon laidalle. Syrjäsilmällä mie näen taas Mikon ja kuulen, kun meitä kutsutaan. – Hölmöt, meijän Nallehan on tuolla! huudamme Jepen kanssa ja yritämme yhdessä piirittää  Nallea. Mikko kuuluu neuvottelevan isännän kanssa ja raivaa sitten tietään tureikkoon. Kuuluu vielä yksi laukaus. Nalle pomppaa pusikosta ja lyyhistyy ojaan pienen matkan päässä.

Juoksemme Jepen kanssa Nallen luokse. Vaikka myö miten kiskotaan sitä korvista ja karvoista, se ei enää liikahdakaan. Sitten paikalle alkaa kertyä lisää väkeä ja kaikki ovat aika tohkeissaan. Isäntäkin ilmestyy jostain puun takaa. Mikko näyttää lähinnä kummastuneelta: ihan kuin se ei vielä uskoisi ampuneensa Nallen, vaikka itse vei miut jäljille aamuhämärissä. 


Kuva: Ari Komulainen

Piisin 1. karhunkaato 23.8.2008 Kesälahdella
(kaikki ajat noin -aikoja):

Piisi irti klo 4.30
Löytö klo 4.35
Löytömatka n. 1 km
Haukkua löytöpaikalla noin 10 minuuttia
Karhu ja koira Savon puolella klo 6.30 – 6.50
Rantapellon Jeppe kaveriksi klo 7.00
Kaato klo 7.42
Työskentelymatka reilu 5 km
 

 
Matti Myllynen | +358(0)40 5081693 | matti@karhunkaatajan.com | Rastaankatu 13  53850 Lappeenranta  Finland              Kaakon Nettipalvelu