Karhunkaatajan Cute Carola FI31008/11 S.26.4.2011

Carola on FIN KVA FIN KVA-J Karhunkaatajan Piece of Caken, ”Piisin” ja
FIN KVA Kirkkokaarron Cössin 4 uroksen ja 7 nartun pentueesta.

Carola on pentueen ”pahnan pohjimmainen” ja jäi kenneliin kun sen varaaja ei loppujen lopuksi saapunutkaan pentua hakemaan. Neidin hiukan vartuttua vahvistui kotitarhassa ja samalla talossa sisälläkin ajatus, ettei tuota nimensä mukaisesti nättiä Carolaa enää kenellekään annettaisikaan. Niinpä tuo olemukseltaan niin sievä neiti jäi varttumaan kennelin omaan tarhaan ja odottamaan syksyä tulevaa.

Kesällä käytiin kaksi näyttelyä kerralla, ensimmäinen ja viimeinen. Tuomari tykkäsi Carolasta alusta alkaen oikeinkin paljon, kunnes saavuttiin hännän kohdalle. Kuulemma ”alas kiinnittynyt ja aivan liian suora” ja tuloksena EH. Luonteeltaan Carola on perusystävällinen ja vielä pentumaisen leikkisä, mutta vähintäänkin puolensa pitävä. Esimerkiksi Tikrun kanssa vahingossa käydyssä kisassa villisian ruhosta Carola päätyi yllättäen sigun omistajaksi.

Ensimmäisen jahtisyksyn karhu- ja hirvijahtien tiimellyksessä vielä näyttöjä antamaton, innosta tärisevä nuori neiti jäi aika paljon takariviin. Syksyn vanhetessa alkoi tulla irtipäästövuorojakin, mutta syystä tai toisesta hirvet eivät halunneet nuoren neidin juttuja kuunnella. Se että seuraamisvietissä ei ainakaan ole vikaa, paljastui viimeistään illalla gepsiä tutkaillessa. Matkoja päivän aikana oli aina kertynyt ihan kiitettäviä määriä. Carola kun ei irti päästyään ihan heti ole ollut ottamassa yhteyttä.

Lopulta löytyi muutama ”puhveli”, joka halusi kuunnellakin Carolan tarinoita. Nuo tarinat sitten päättyivät lähes järjestään kaatoihin. Syksyn lähestyessä loppuaan, kun jäljellä oli enää pelkkiä vasan lupia, pääsi Carola näyttämään, riittääkö sitä sitkeyttä myös haukkutyöskentelyyn. Kyllä riitti, ensimmäinen kiinteä haukku, jota ei pistetty ”lihoiksi” kesti lähes pimeästä pimeään ja kiinniottokin piti suorittaa karkosta ”kutsumalla”, eli perinteisesti heittäytymällä.

Tämän jälkeen riitti jo isännälläkin rohkeus lähteä koeuralle. No, sen alku on ollut vielä paljon kivisempi kuin metsästysuran alku. Tuota valkeaa ainetta, jossa jäljet näkyy oikein hyvin, tuli Kaakon nurkille sitten heti kerralla enemmän kuin tarpeeksi. Niinpä kolme ensimmäistä koetta meni ”pelkille hakupisteille”, hirvien perässä hangessa kahlatessa ja tutkassa punaista näkyi parissakin kokeessa vasta hakuajan päättymisen jälkeen. Neljännessä ja kauden viimeisessä kokeessa, puolen metrin hangessa kahlatessa, kertyi gepsin mittariin taas reilu kolmekymmentä kilometriä. Väliin mahtui myös pienen pieniä hetkiä jolloin pelikaveri viitsi kuunnella muutaman haukkusarjan, ja niin oli koeura avattu myös hirvityöskentelyjen merkeissä…

Mutta kyllä ne vielä joskus pysähtyy, kunhan tuo lumi sulaa.

Niin pysähtyi tämäkin, tosin Vesku vähän avitti.

Ja niin pysähtyi tämäkin, parin tunnin karkko heti löydöstä, mutta sitten kuuntelikin haukkua parikin tuntia. Ei olis kannattanut kuunnella.