FI KVA-HIRV Arska               FI22208/19     s. 21.2.2019

Arska (FI22208/19) on Karhunkaatajan Brightin ja Rusmosan Ticon reipas pentu. Kieltämättä nuoren ja virtaa täynnä olevan uroskoiran saapuminen rauhalliseen narttulaumaamme aiheutti melkoisen järkytyksen ensi alkuun. Arska on itsevarma nuori uros, kiinnostunut kaikesta, haluaa osallistua kaikkeen ja pitää mm nartuista ja saunomisesta.

Metsällä kokeiltiin sitten, mitä poika osaa. Kontaktit sekä hirvien että karhujen kanssa osoittivat, että kaikki muutkin metsän eläimet kiinnostavat ja haukkuakin tulee ihan mukavasti. Pisintä hakulenkkiä sen enempää kuin pisintä haukkuakaan ei ole tullut testattua, vaan aina on isännälle tullut ennemmin ikävä, joten tutka käteen ja auto alle. Sen verran hirvihaukuissakin onnisti että Arskalle tuli paikka Juniorimestaruuskisoihin sekä isojen koirien Etelän valintoihin. Molemmista kokemuksen lisäksi tuloksena oli 5. tila. Parempaan ei noilla korvilla ollut edellytystä.

Näyttelypuolelta Arskalla on SA siltä ainoalta näyttelyretkeltä johon tänä koronan riivaamana vuonna oli mahdollista osallistua. PS. Tuolla näyttelypuolella tykkäsivät noista korvista ;-)

KARHUTAIPPARIA KUIN VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ (lisätty 29.10.2024)

 

Karhunmetsästys loppuu tähän kauteen. Nykymuotinen karhunmetsästys ei ole enää mahdollista korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan, revittelevät mediat 30.10.2023.

Voiko tämä olla edes totta? Millähän meinaavat viherpiipertäjät ja virkavalta jatkossa turvata niin häirikköeläintein häätämisen kuin tarvittaessa poistamisenkin, jos metsästäjiltä viedään mahdollisuus kouluttaa ja ylläpitää myös suurpetojahtiin soveltuvien koirien koulutus ja karhukannan säätely?

No, onhan meillä metsästäjien oma edunajojärjestö, varmaan ainakin se tekee jotakin asiana eteen…. Ai niin, niillä olikin kädet täynnä sian kasvattajien edun asian ajaminen, joten tähän ei varmaan riitä aikaa, viestittelevät metsästäjäkumppanit.

Huomenna on siis pahimmassa tapauksessa näillä näkymin ehkä viimeinen päivä, kun poronhoitoalueen ulkopuolella saa haukuttaa taipparia.

Soitan Markulle ja kysyn, onko ollut nallesta edes havaintoa hiukankaan sisämaan puolella? Markun metsästys- ja koirankoulutusalue sijaitsee aivan rajan pinnassa ja siinä aina vaarana koiran pääseminen venäjän puolelle riistan perässä. Näin oli viimeksi käynyt Markun nuorelle koiralle, Ekille vajaa pari viikkoa aikaisemmin. Onneksi retki kesti vain pari vuorokautta, kunnes naapurivaltion viranomaiset luovuttivat Ekin takaisin. Mutta luovutetaanko jatkossa koirat kaikissa tapauksissa jatkossakin, kuka tietää? Tästä syystä emme ole tälle alueelle lähteneet aikaisemmin taipparia kokeilemaan ja riistakuvahavainnotkin on tulleet aivan rajan pinnasta.

Kaksi päivää aikaisemmin tuli kuva hiukan sisämaasta, yksinäisestä, aikuisesta karhusta ja seuraavana yönä sitten emästä ja pennusta, vastaa Markku. No, ei kai siinä muu auta kuin lähteä kokeilemaan. Olihan Ukkoteeren Raikun taippari ensimmäinen virallinen tulos ja jos tämä tähän päättyy, täytyy sitä ainakin yrittää ja saada myös se viimeinen taippari.

Teen varalta ilmoituksen ylituomarille ja varaan myös toisen tuomarin, Janin, joka lupaa tulla tarvittaessa paikalle, Markulla jäsenyydet kunnossa ja pitkä karhunmetsästysura takana, joten voi toimia toisena tuomarina.

Tapaamme aamulla kasilta jahtialueen reunamilla. Onkos tullut kuvia tai muuta havaintoa? No, ei ole tullut kuin kuvat neljästä villisiasta. Tutkimme karttaa ja kyselen Markulta missä olisi alueet ja kulkupaikat, joissa syksyn aikana on havaintoja ollut.

Otan Arskan jäljestysliinaan ja lähden kiertelemään. Apilapelto, joka yhdellä sopivalla kulkupaikalla ja jäätyneessä apilapellossa jäljet näkyisivät erittäin selvästi, ei havaintoja. Seuraavaksi pari puimatta jäänyttä kaurapeltoa jotka ovat kyllä ihan täynnä niin karhun, villisian, hirven kuin valkohäntäpeuran uria… ja tietysti supikoirien joita riittää joka puskaan.

Vetoa Arskan narussa on vähän väliä, mutta kovaksi jäätyneissä kulku-urissa ja kuusikkometsissä ei edes omasta jalasta jää havaittavaa jälkeä, saati sitten nallen käpälästä. No, ei näissä sitten kuitenkaan ole viimeöistä karun vierailua, uskon lopulta. Sitten Markulta ohjeet missä on paikkakunnan tiheimmät ja pahimmat ryteiköt. Seuraavaksi kiertelemään niitä. Kannattaa muuten tulla kokeilemaan nuoren, reippaan koiran kanssa kulkemista läpipääsemättömissä ryteiköissä ????

Parhaat vedot löytyvät läheltä syöttöpaikkaa, jossa neljän sian lauma on viime yönä vieraillut. Kierrän sen vieressä sijaitsevan vesakko ja kuusentaimikko tureikon rinkiin ja totean, että siat on todennäköisesti jääneet kyseiseen pusikkoon. Sen jälkeen kuivassa, kovapohjaisessa kuusikossa löytyy vielä jälki joka kyllä tuntuu Arska poikaa kiinnostavan, mutta karhun jälkeä en saa siitä tekemälläkään. Palailen autolle, matkamittari ranteessa näyttää jo hiukan vajaata kymmentä kilometriä.

Soitan Markulle että varaa passimiehiä rajanpintaan niin otetaan ainakin pieni sikajahti. Ainoastaan Janne löytyy pikahälytyksellä paikalle. Samalla Janne kertoo että myös hänellä on jäsenyydet kunnossa ja tuomarikortissa virtaa jos sattuu taippari tilanne tulemaan. Ilmoitan vielä ylituomarille mahdollisesta tuomarin vaihdosta, joten Janin ei tarvitse lähteä tulemaan, jos saadaan peli käyntiin ja saadaanpahan myös haku arvosteltua paperille, koska molemmat tuomarit jo paikalla. Otan vielä ”Foxin” autosta ja päätän käydä vielä sen kanssa tsekkaamassa edellisen Arskan merkkauksen, saapahan Foxikin käydä ainakin aamutarpeillaan.

No, ei Foxikaan saa tuosta Arskan merkkauksesta karhun jälkeä tehtyä ja lähden palailemaan autolle taimikko ryteikköä kierrellen. Olen jo sadan metrin päässä autosta kun Foxi iskee nenän maahan ja ”sanoo”: Tässä on karhun jälki, haisee toki huonosti mutta varma karhu. Vilkaisee vielä minua kuin kysyäkseen, että etkö usko häntä? Foxi lähtee kuitenkin etenemään jälkitarkasti ja aina kun putoaa metrinkin jäljeltä, alkaa rengastaa. Lopulta tulee hiukan pehmeämpi rahkasammalpaikka, jossa sammal on jäljitettävänkin alla hiukan pettänyt. Siinä totean itsekkin että kyllä Foxilla on joko jonkun marjamummon jälki tai kyllä sen sittenkin täytyy olla karhun jälki. Onko edellisen iltayön vai onko jopa sen pari yötä sitten kuvissa näkyneen jälki, koska huolimatta hyvästä pakkaskelistä jälki haisee todella huonosti? Liinailen jälkeä noin puoli kilometriä, kunnes saavumme taimikossa olevalle ajouralle. Parin sadan metrin jälkeen Foxi merkkaa että tässä nalle on lähtenyt uralta pois ja jopa taipuneet heinät kertovat minullekin että jokuhan siitä on mennyt.

Suuntaan ajouraa pitkin autolle ja kerron Markulle ja Jannelle, että lähden kokeilemaan jatkaa jäljitystä Arskalla, merkkailkaa aikoja ja matkoja muistiin.

Saavun traktoriuralle ja Arskakin merkkaa jäljen, tosin ei läheskään yhtä selvin sanoin kuin kertoen kuin Foxi, että kyseessä karhun jälki ja jäljeltä pudotessaankin näyttää ajatuksena olevan vanhan rallikuskin sanonta, vauhti korjaa virheet. Liinailen jälkeä jälleen noin puoli kilometriä, kunnes päätän päästää Arskan irti.

Vauhti kiihtyy välittömästi, ei mitään ihan jälkitarkkaa puurtamista kauhistelen. Pientä mutkaa sinnetänne, hiukan takaisin ”selvittämään paluuperiä”, niin kuin taippareissa yleensä, kun jälki meinaa hävitä. Sitten ojanpohjia ja suolla hevosenkenkä lähelle omaa jälkeä.

PUNAISTA näyttää Trackeri ja vauhti kiihtyy heti, parhaillaan yli 25 km kiihdytykseksi.  Muutama sata metriä ja haukku jää paikalleen ja haukkulaskurikin näyttää lähelle satasta. Muutama minuutti paikallaan ja taas vauhdikas satasen hyppäys. No ei tuo voi olla sen enempää sika kuin hirvikään, veikkailemme tuomariryhmän kanssa. Nollaan tässä vaiheessa Trackerin matkalaskurin, jotta jos karkot ovat selkeitä, saa matkat suunninpiirtein suoraan matkamittarista…. Turha toive, huomaamme pelin edetessä.

Sovimme kuitenkin, että menen heti tarkastamaan löytöpaikan, tuomarit pysyttelevät rajan puolessa vahdissa, jotta mahdollinen rajaloukkaus voidaan estää.

Saavun kohtaan, jossa Trackerin jälki näyttää paikkaa juuri ennen jäljen punaiseksi muuttumista. Jäisessä maassa ei ainakaan näy sen enempää hirven kuin siankaan sorkan jälkiä. Seurailen jälkeä ojapenkalle, jonka vieressä metrin, parin korkuinen kumpare. Kumpareen päällä näkyy selvästi sula makaus, josta on hyvä ollut tähystellä oman tulojäljen suuntaa. Makauksen vieressä ei näy myöskään yhtään sorkan jälkeä. Kaivan kännykän taskusta ja makauksesta ja laitan kuvan tuomareille tekstillä, 99,9% varma karhu.

Seuraan jälkeä kumpareen viereen, missä kaatuneen puunrungon päällä olevassa kuurassa näkyy selvästi noin 13 cm leveä tassun jälki. Seuraava kuva ja viesti, 100%.

Haukku pysyy paikallaan siirtyillen koko ajan edestakaisin reilun sadan metrin alueella. Palailen tuomariryhmän luokse, joka onkin siirtynyt seuran laavulle. Tulet loimuavat jo tulipaikalla ja Markun nokipannukahvit alkavat olla valmiina. Kaivelen repusta makkarat ja tietysti konjakkipullon. Otamme ihan pienet onnistuneen aloituksen johdosta, paistelemme makkaroita ja seurailemme haukkua, joka pysyy koko ajan samalla alueella. Tuomarit mittailevat löytöön päättyneen jäljityksen matkat sekä ajat ja kirjaavat ne maastokorttia näyttelevään vihkoseen.

Sovimme rajan läheisyydestä johtuen, että otetaan rauhassa haukkuaika tuossa löytöhaukkupaikassa täyteen, jotta jos joudumme lopettamaan kokeen ennen aikojaan jos nalle pyrkii venäjälle.

Paikalle saapuu muutamia paikallisia metsästyskavereitakin seurailemaan kokeen edistymistä. Vaikka seura on hyvää samoin kuin eväätkin, kulkee kello kyllä koiranohjaajan mielestä tässä vaiheessa erittäin hitaasti. Viimein alkaa taipparin haukkuaika olla täynnä ja lähdemme Jannen kanssa kiertämään haukulle tuulen alapuolelta tarkoituksena alkaa varovasti pukkia tarvittavia matkoja. Markku jää rajan puolelle varmistamaan.

Hiipailemme jäätyneellä suonreunan kuusentaimikossa, mikä ei ole edes erittäin sakeaa lähemmäksi haukkua. Haukkutiheyttä emme edes ala laskemaan, ääntä tulee sen verran ja tutkan laskuri joka tuntuu aika hyvin pitävän paikkaansa, jopa hiukan liiankin harvana verrattuna livenä kuunnelluksi, silti haukkulaskuri vilkuttaa 70 – 115 haukahduksen välillä. Pääsemme tutkan mukaan 65 metrin päähän haukusta, mutta sen verran tiheää tiheikkö on että emme erota sen enempää koiraa kuin nalleakaan. Siinä vaiheessa haukku lähtee siirtyvänä ja pysähtyy seitsemän sadan metrin jälkeen jälleen kiinteäksi.

Keli on alkanut hiukan lauhtua aamullisesta ja niinpä sammalikossakin alkaa näkyä jäljet hiukan paremmin. Taimikko oli reilun sadan metrin matkalta poljettu edestakaisille poluille, joten tutka havainto että haukku koko ajan liikehti tiheikössä edestakaisin, piti paikkansa. Suoraan mitattuna karkkoja kortilla oli vasta 600 metriä, mutta Trackerin matkamittari näyttää jo 4,5 km, joten matkoja aletaan tarvita. Tarkastamme haukkupaikan ja mittaamme sammalikosta löytyvistä jäljistä jäljen leveyden useampaankin kertaan ja päädymme noin 13 centtimetriin. Ja mikä ihan eniten koiranohjaajan mieltä lämmittää, ei tästä, sen enempää kuin löytöpaikaltakaan löydy pienempää pennun jälkeä, joten varmuudella haukussa alueella pyörinyt yksinäinen, aikuinen karhu.

Ilmoitamme Markulle, että hän voi lähteä heti välittömästi antamaan pikku karkkoja, mutta erittäin varovasti koska ainakin meidän edestä koska tuntui pelikaveri olevan sen verran herkällä lähtemään. Itse palailemme auton luokse.

Markku lähestyy haukkua ja katkoo pieniä oksia harvakseltaan mutta haukku jatkuu vain hitaana siirtyvänä. Lopulta Markku on jo reilun 30 metrin päässä haukusta kun siirtyvä haukku lisää hiukan vauhtia ja lähtee suuntautumaan kohti autoamme. Janne sanoo että kiirehditäänpä nopeasti auton luona olevaan pellonkulmaan, siinä olisi paras passipaikka jos olisimme jahdissa.

Otan kiväärin autosta ja tarkistan että varmasti piipussa ei ole patruunaa eikä lipasta paikallaan jotta ei vahingossakaan käy vahinkoa automaatioliikkeenä. Ai, miksikö kivääri käteen kysyy Janne. Ei, mutta piipussa on Shotkamin kamera, joten yritetään saada video jos haukku tulee lähelle. Janne lupaa puolestaan yrittää kuvata kännykän videolla.

Haukku lähestyy reippaana siirtyvänä suoraan kohti meitä, mutta muutama kymmenen metriä aikaisemmin nalle varmaankin näkee automme puiden välistä koska vaihtaa yllättäen suuntaa ja ohittaa meidät noin 70 metrin päästä, samalla karkkovauhti vielä hiukan paranee.

Otetaanpa ihan korkilliset ”kaadolle”, koska tuohon olisi jahtitilanteessa ollut helppo jo puristaa. Haukku siirtyy ehkä reilun kilometrin, jonka jälkeen se jälleen kiinteytyy. Tässä vaiheessa tuomarit mittaavat matkat ja toteavat että 3,0 km kortilla. Trackerin matkamittari näyttää jo 8,5 km.

Kierrämme autolla lähemmäksi, rajan puolelle ja lupaan lähteä tyrkkimään matkoja. Lähestyn haukkua reippaasti melkein tuulen päältä. Haukku on parimetriä korkeassa, erittäin tiheässä kuusen taimikossa jossa näkyväisyyttä vain muutama metri. Arska niin kuin varmaan pelikaverikin huomaavat varmasti tuloni, koska haukku kiihtyy entisestäänkin. Ihan koiranohjaan jopoa nostattaakseni lasken haukkutiheyden kahteenkin kertaan minuutin ajalta. 120 haukahdusta minuutissa ja toisella kertaa 115 haukahdusta. Tuntuuhan Arskalla olevan asiaa nallelle ajattelen, haluaa varmaan kertoa kaikki juttunsa kerralla, jos niitä ei pääse ensi vuonna kertomaankaan. Haukkutiheyden laskemisen jälkeen ryntään täydellä juoksulla haukulle, eiköhän ala matkoja tulemaan?

Pelikaverukset lähtevät nyt ihan kiitettävän reippaasti liikkeelle siirtyvänä haukkuna, vauhdin vaihdellessa kympin kahta puolta. Janne on kännykän kanssa seuraavalla tiellä passissa, mutta viime tingassa nalle vaihtaakin suuntaa ja ohittaa Jannen aivan auton vierestä, kuitenkin toiselta puolen kuin minne Janne ”passitti”. Tästä innostuneena nalle kuitenkin kiristää vielä vauhtia ja siirtyvä haukku muuttuu karkoksi. Reilu pari kilometriä ja jälleen alkaa Trackeri näyttää punaista ja haukku muuttuu jälleen rauhalliseksi siirtyväksi.

Ajamme haukkua vastaan paikallisen asfalttitien varteen ja toteamme että erä onkin täynnä. Vihellämme koiran pois ja koirathan tulee aina vihellyksen jälkeen….. Tuossa vihellysvaiheessa nalle ja Arska ohittaa minut tien ylityksessä parin metrin päästä, mutta ihan siinä Arska ei vielä kuule vihellystä. Kun sitten availen Navaran peräluukun, viimeisellä tiellä ennen Venäjän rajaa ja käsken Arskan hypätä kyytiin. Trackerin mittariinkin on jostain kertynyt matkoja 25 km, varmaan niistä pikkumutkista vihellykseltä tottelevaisesti palatessa ????

Hiukan aikaisemmin on ylituomarikin saapunut maastoon toteamaan koekoiran tottelevaisuuden. Siitä Markun luokse, samantien atk,lle ja pöytäkirjaa bittiavaruuteen. Samalla vielä mietiskelemme, tässäkö se harrastuksemme oli ja koulutetaanko jatkossa koiramme vain hirvikoiriksi. Kukahan sitten jäljittelee mahdolliset kolarissa loukkaantuneet suurpedot vai annetaanko luonnon hoitaa loukkaantuneet niin kuin joillakin tahoilla tuntuisi olevan tavoitteena?

Karhunhaukkutaipumuskokeen pöytäkirja

Riistakamerakuva: Imatran Eräveikot ry,n riistamerasta.

Karhunmetsästys loppuu kuva Maaseudun tulevaisuuden nettiuutisesta

Loput kuvat minun kännykästä.

 

T: Matti