NuoliETUSIVU

NuoliUUTISET

NuoliKOIRAT

NuoliKAADOT

NuoliHIRVIHAUKKUMESTARUUS

NuoliVIDEOT JA ESITYKSET

NuoliPENNUT

NuoliKUVAGALLERIA

NuoliTAIPPARIN LÄPÄISSEET

NuoliKOESÄÄNTÖJÄ

NuoliPRESS

NuoliVIIHDE

NuoliVIERASKIRJA

NuoliMETSÄSTYSMATKAT

NuoliLINKKILISTA

NuoliIN ENGLISH

NuoliVUOLASVIRTA

 

 

Koirat - Karhunkaatajan Qakara, "Kakara"

 


Ja sen verran riittää Kakarassa virtaa, ettei kuvattavaksi vielä ehdi pysähtyä.

Karhunkaatajan Qakara, ”Kakara” FI20564/15  s.18.2.2015

Qakara on FI KVA Karhunkaatajan Braightin FI36172/13 ja FI KVA Pietun Moskun ensirakkauden hedelmä.

Pentueeseen syntyi kaksi narttua ja neljä urosta.

”Kakara” on pentueen koirista ainoa joka on kaivautunut koiratarhan aidan alitse… ulkopuolelta sisäpuolelle, kahdeksan viikon ikäisenä morjestamaan tarhan muuta neljää narttua.

Yhdistelmää suunnitellessa haluttiin edelleen panostaa vahvoihin karhuverisiin linjoihin.

Reipasta ja rohkeata junioria ei haluttu edes viedä liian nuorena riistatilanteisiin. Niinpä ensimmäiset kosketuksetkin hirven hajuihin annettiin vasta yhdeksän kuukauden ikäisenä. Ensimmäinen haukku kestikin joulukuisessa pimeässä illassa neljä tuntia, sitten alkoi pimeässä sen verran jänskättää että piti lähteä harjoittelemaan yhteydenottoa. Seuraavaksi päätettiinkin heti startata kokeeseen josta tuloksena olikin reipas ykkönen.

Sama kaava jatkui karhuhaukkujen osalta, ensimmäisessä karhukosketuksessa (metsästystilanne Ruotsissa), tarjottiin Kakaralle yöllistä karhunjälkeä ja koska veto hihnassa tuntui kovalta, eikun ”linkku auki ja Onnea”. Ja ei aikaakaan kun vaarassa kaikui reipas haukku. Karhua haukutettiin kolme tuntia, sitten vaihdettiin peliä jatkamaan kokeneempi koira…. ja haukkua ja kuumia tilanteita kestikin koko päivän, mutta karhu onnistui pitämään nahkansa ehjänä.

Paluumatkalla Ruotsista Pohjoi-Savon karhukaverit osoitti oikein oivallista kennelhenkeä: ”Eihän ne karhut haukuttamalla kulu”. Eli toisella karhukosketuksella lähdettiin heti kokeilemaan taipparia. Kauniin ja lämpimän syyspäivän illalla tuomarit kirjoitteli paperiin 92 pistettä. Niinpä tilanne oli taas ”normalisoitunut” ja kaikilla viidellä tarhassa asustavalla koiralla on hyväksytty taippari plakkarissa.

Samalla Qakarasta tuli suoraan kuudennessa polvessa tarhassa asustava, hyväksytyn taipparin haukkunut, alkaen Ukkoteeren Raikusta.

Myös sisarusparvi on osoittanut suurta kiinnostusta karhulle (Quatrolla kaato hyvistä töistä, Queen teki hiukan myöhemmin kovan taipparin, kovemman miltä pisteet äkkiseltään näyttää, lisäksi molemmilla useita, pitkiäkin karhutöitä.)

Qakaralle ei vielä ole ammuttu yhtään hirveä tai kaahua, mutta lampaista Kakru kyllä tykkää ;-(

Vaikka rohkea ja reipas koira onkin vielä ihan nimensä mukaisesti ihan ”Kakara”, on koeura lähtenyt karhutaipparin jatkoksikin ihan mukavasti käyntiin. Seuraavina onkin aika asettua viivalle yhdessä isompien koirien kanssa Kymen PM-kisassa ja pari päivää myöhemmin Kokkolassa Juniorimestaruus 2016 kisoissa.

Kisat ovat samalla pienimuotoinen pikkuserkku tapaaminen, tuleehan samaan kisaan Norjan tuontiserkku Diva Valos Atos (Moonlightin pentu), Onnivaaran Bria (Cassiuksen pentu), Humbakan Wertti (Cassiuksen pentu) ja Torvikosken Saana (Carmenzitan pentu).

Niin ja pikkuserkku Odelian kanssa pidettiin kesällä sen verran näyttelyharjoituksia, että muotopuolelta on ERI plakkarissa.

 

 
Matti Myllynen | +358(0)40 5081693 | matti@karhunkaatajan.com | Rastaankatu 13  53850 Lappeenranta  Finland              Kaakon Nettipalvelu